Yleinen

Pizza-online.fi - joko tunnet palvelun?

Case Pizza-online.fi

Miia Vento, SLM Finland Oy,  Pizza-online.fi:stä kertoo miten yritys sai alkunsa, liikeideasta ja yhteistyöstä Inan kanssa:

”Pizza-online.fi on kahden innovatiivisen nuoren kädenjälki, jonka tarina alkaa vuodesta 2007. Nämä herrasmiehet päättivät helpottaa pikaruoan tilaamista radikaalisti. ’’Autotalliprojektista’’ kasvoi Suomen suurin pikaruoan online-tilauskanava ja vuonna 2012 liikevaihdon arvioidaan olevan 14 miljoonassa eurossa. Vuonna 2013 Pizza-onlinesta löytyy yli 630 ravintolaa ja palvelulla on yli 300 000 rekisteröitynyttä käyttäjää ympäri Suomen.

Pizza-online.fi:n toimintaa pyöritettiin pienellä ydinporukalla, työntekijöitä yrityksellä oli viisi. Ravintoloiden kuittaamattomia online-tilauksia päivystettiin aamusta iltaan yrityksen omien työntekijöiden kesken. Vuonna 2010 omat hartiavoimat loppuivat ja päivystyksen ulkoistamisen akuutti tarve kasvoi.

Pizza-online.fi ja Ina Finland Oy kumppaneiksi

Vaihtoehtoja tutkittuamme päädyimme neuvottelemaan sopimuksesta Ina Finland Oy:n kanssa. Kaikkien osapuolten onneksi sopimukseen päädyttiin ja huhtikuussa 2010 päivystys kuittaamattomista tilauksista siirtyi Inalle. Keveimmin mielin, ja kieltämättä myös hartioin, oli aika lähteä miettimään kehitysmahdollisuuksia loistavaksi todetun yhteistyökumppanin kanssa. Hyvin nopealla aikataululla Ina alkoi ylläpitää myös asiakaspalvelua yhteistyökumppaniravintoloillemme toimiston aukioloaikojen ulkopuolella.

Yhteistyö laajenee

Uudet tuulet puhaltavat vuonna 2013 ja yhteistyömme Inan kanssa jatkuu ja kehittyy. Inasta on tullut yksi meistä, he pystyvät hoitamaan niin kiirepiikkimme, kesälomamme kuin äkilliset sairastumisetkin. Meillä Pizza-onlinessa laadukas ja tehokas asiakaspalvelu on kunnia-asia ja tässä kohtaa arvomme ovat kohdanneet Inan kanssa täysin. Heidän mukaantulonsa on auttanut meitä pyörittämään laadukasta asiakaspalvelua 24/7.

Nälkä kasvaa syödessä, näin tavataan sanoa. Kuluvan kevään aikana Ina alkaa vastata myös kuluttajapuolen asiakaspalvelusta. Tämän ansiosta pizza-online.fi:n asiakkailla on mahdollisuus saada vastauksia kysymyksiinsä entistäkin nopeammin.

Etkö ole vielä pizza-online.fi:n asiakas? Lue lisää ja rekisteröidy tästä.  Nälkä lähtee netissä, pizza-online.fi!”

Voimmeko olla avuksi teidän yrityksessänne? Antakaan meidän helpottaa elämäänne ja ehditte keskittyä kasvuun:

Ina Finland Oy
Puh. 010 400 6001 (vastaamme 24h)
Pyydä yhteydenottoa ja lisätietoa 24/7-palveluista!

Ilmainen neuvo asiakaspalvelun parantamiseksi!

Paranna tavoitettavuutta -> lisää tyytyväisyyttä.

Aalto-yliopiston tutkimuksessa selvitettiin puhelinkeskusten asiakastyyytyväisyyteen ja tehokkuuteen vaikuttavia asioita puhelinkeskusten 50 000 asiakaspalautteesta. Jos palvelu on sellainen, jota tarvitaan päivittäin, kestää asiakas jonotusta huonommin kuin ei-kiireellisissä asioissa.

Jätä meille yhteystietosi, niin kerromme miten parannat tavoitettavuuttasi. Yhteystietojasi ei jaeta kolmannelle osapuolelle.

Aurinkoista viikonloppua!

Ina Finland Oy
Puh. 010 400 6001
CallCenter 24/7

Kesä tulee! Ethän jätä asiakastasi ilman palvelua?

Viisas varautuu lomakauteen jo nyt.

Terminen kevät saattaa alkaa tänä vuonna jopa ennen juhannusta! Oletko valmis?

Vieläkö muistat viime kesän? Teettikö loma-aikataulut paljon vai liian paljon sumplimista työntekijöiden lomien organisoimisessa? Kelpaako apu (vaikket sinä tietenkään sitä tarvitse)?

 

Kuka vastaa, kun teillä ei ehditä?

Ehdit vielä hyvin saada itsellesi ja työntekijöillesi luotettavan tuuraajan, joka on käytettävissäsi 24/7. Ina Finland hoitaa loman aikana esimerkiksi sähköposti- ja puhelinliikenteen puolestasi, facebook-päivitykset ja napakat twiitit. Olemme käytettävissä hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Puhelut otetaan vastaan tasan sen ajan kulutta mitä puhelun kääntö vaihteeseemme kestää. Eikä ole päätelaitetta, jonka kanssa emme pystyisi toimimaan. Myös mobiilivaihteen kanssa contact centerimme sopii oikein mainiosti yhteen.

Ulkoistettu vaihdepalvelu parantaa asiakastyytyväisyyttä

Tutkitusti.

Mitä paremmin ja nopeammin asiakkaasi saa kontaktin yritykseen sen tyytyväisempi hän on. Ulkoistettu vaihdepalvelu tarkoittaa teille sitä, että Ina Finland on aina valmiina tarjoten työntekijät, tekniikan ja tietotaidon käyttöönne. Juuri niin yksinkertaisesti tai niin yksityiskohtaisesti kuin haluatte. Kertokaa meille mitä tarvitsette - me löydämme siihen ratkaisun.

Ota yhteyttä - kesä tulee kuitenkin.

Ina Finland Oy
Puh. 010 400 6001
CallCenter 24/7

 

Talvivaaran asiakaspalvelussa ruuhkaa!

Call Center vuotaa!

Hypoteettinen tilanne, jossa saavutetaan korkea piikki yhteydenotoissa. Ongelma itsessäänhän on pieni (?), mutta media välillä riemastuu pienistäkin vuodoista ja kontakteja tulee tämän johdosta ziljoona nanosekunnissa. Oletettavasti Teillä ei mikään yrityksessänne vuoda? Ei ainakaan puhelut?

Verenpainelääkkeet?

Jos tulee mieleen tilanne, että teilläkin olisi tilapäisesti tarvetta ylimääräisille ja auttaville käsille, korville ja suille, niin voilà! Please contact our contact center. Och samma på svenska. Ina Finland auttaa enemmän kuin mielellään! Hoidamme ylivuodot ja kriisittömässäkin tilanteessa kontaktin kuin kontaktin. Asiakasta kuunnellen, ymmärtäen ja ystävällisen napakasti.

Ota yhteyttä!

Puh. 010 400 6001
info@ina.fi

JK. Call Center ei vuoda - virhe otsikossa. Tukimme vuodot 24/7.

Positiivinen ja innokas ote työntekoon? Jättekiva! Welcome!

Contact Center - Ina Finland Oy.

 

Palvelemme yritysasiakkaittemme asiakkaita yhtä ammattitaitoisesti ja iloisesti kuin omiamme.
Oletko sinä laatusertifikaatin arvoinen asiakaspalvelija?

Palvelukeskustyöntekijä

Kaipaatko lisähaasteita? Haluatko oppia uutta ja kehittää omaa ammattitaitoasi?

Jatkuvan kasvun myötä etsimme palvelukseemme motivoituneita palvelukeskustyöntekijöitä vuorotyöhön. Pääset osaksi Ina:n kasvavaa, ammattitaitoista ja iloista asiakaspalvelutiimiä. Yhdessä toimien tarjoamme asiakkaillemme parasta mahdollista palvelua ja olemme siitä ylpeitä!

Palvelemme luotettavasti yli 20 vuoden kokemuksella kaikessa mitä kutsutaan asiakaspalveluksi.
Meillä on tunnetusti pitkäaikaisia työsuhteita ja haluamme myös sinun viihtyvän. Toimimme historiallisissa ja viihtyisissä Klingendahlin tiloissa aivan Tampereen keskustan tuntumassa.

Työtehtäviin kuuluu pääasiassa asiakkaiden puheluihin ja sähköposteihin vastaaminen. Kokemus asiakaspalvelusta ja puhelinpalvelusta on sinulle eduksi, mutta kaikkein tärkeintä on positiivinen, utelias ja innokas ote työntekoon. Koska työ on haastavaa ja hyvinkin monipuolista toivomme, että pystyt nopeasti sisäistämään laajojakin kokonaisuuksia. Palvelet asiakkaitamme suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi. Tällä hetkellä etsimme kokopäivätyön lisäksi myös osa-aikaiseen työsuhteeseen. Myös sinä kaipaat vakituista työsuhdetta niin kuin mekin.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja monipuoliset työtehtävät.
Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä!

Lisätietoja saat soittamalla
asiakaspalvelupäällikkö Katri Puukka 010-400 6000 (vaihde).

Lähetä hakemus sähköpostitse rekry@ina.fi
tai postitse:
Ina Finland Oy

Katri Puukka
PL 43
33211 Tampere

SoMesta päivää! Rahanarvoista tykästelyä vai pelkkää ajanhukkaa?

Tutkitusti SoMe:n oikea käyttö on kannattavaa.

5,6% enemmän tuottoa - kiinnostaako?

 

Aalto-yliopiston, Buffalon yliopiston ja Teksasin A&M-yliopiston tuore tutkimus kertoo, että sosiaaliseen mediaan liittyvä toiminta vahvistaa sidosta asiakkaan ja yrityksen välillä. Yrityksen sosiaalisen median sivustolle osallistuvien asiakkaiden tuoma tuotto on 5,6 % suurempi kuin niiden asiakkaiden, jotka eivät osallistu sosiaaliseen mediaan. Yrityksen sosiaaliseen mediaan osallistuvat käyvät myös yrityksen myymälässä noin 5 % useammin kuin yrityksen sosiaaliseen mediaan osallistumattomat.

Mistä aika ylläpitää FaceBook-sivuja ja Twitteriä?

Sanoppa se 🙂

Kuka teidän yrityksessä nakitetaan hoitamaan pakolla pystyyn pykättyjä facebook-sivuja? Vai onko sivut tehty vuonna 2011 ja nakitus on jäänyt kokonaan hoitamatta? Menestyksen avaimia ovat tutkimuksen mukaan muun muassa käyttäjäystävällisen sivuston ylläpitäminen, tapahtumia koskevien tietojen säännöllinen päivittäminen, asiakkaille suunnattavien avainviestien personalisointi samoin kuin asiakkaiden rohkaiseminen vuorovaikutukseen. Hienoa, jos teillä on tämäkin puoli mietittynä ja hoidettuna! Jos tarvitsette ulkopuolisen näkemystä asiaan ja haluatte kuulla mitä monikanavaisuus tarkoittaa käytännössä: tehokasta asiakaspalvelua, ulkoistettua vaihdepalvelua, taustatöitä, ylivuotopalvelua tai vaikkapa ympärivuorokautista chat-palvelua, niin autamme mielellämme. Ina Finland hoitaa puolestanne joko vain yhden osa-alueen, jota teillä ei ehditä itse hoitaa tai voitte yhtä hyvin antakaa koko puhelin-/sähköposti-/verkkoliikenne meidän tehtäväksi.

Contact Center palveluksessanne:

Ina Finland Oy
Puh. 010 400 6001 (palvelua 24/7)
myynti@ina.fi

Älä laita asiakastasi jonoon - tutkimus kertoo karut faktat

"Kaikki asiakaspalvelijamme ovat varattuja. Palvelemme teitä mahdollisimman pian" -Naks.

Aalto-yliopiston tutkimuksesta selviää, että näitä sanoja kuluttaja ei halua kuulla. Sappea kiehauttaa edelleen se, että puhelua pompotetaan vastaanottajalta toiselle. Tutkimuksessa selvitettiin puhelinkeskusten asiakastyyytyväisyyteen ja tehokkuuteen vaikuttavia asioita puhelinkeskusten 50 000 asiakaspalautteesta. Jos palvelu on sellainen, jota tarvitaan päivittäin, kestää asiakas jonotusta huonommin kuin ei-kiireellisissä asioissa.

Tutkimuksen tulos ei ole yllättävä ja valitettavan tuttu meille jokaiselle. Toki parannusta on saatu, eikä enää operaattoreidenkaan langoilla tarvitse odottaa puolta tuntia palvelua saadakseen. Paljon on kuitenkin tehtävissä. Onko todella yhdelläkään yrityksellä varaa aliarvioida asiakkaan tarpeita? Ja mitä muuta kuin aliarvioimista on se, että oletetaan asiakkaan kuuntelevan tilulilua minuttitolkulla vain kuullakseen, että siirretään seuraavalle langalle uutta korvamatoa saamaan!

Ehditäänkö teillä palvella asiakasta niin nopeasti kuin haluatte? Voisiko olla niin, että ulkoistamalla vaihdepalvelu voitte tehostaa omaa toimintaanne?

Kysy Inalta! Se ei maksa mitään 🙂

  1. Soita 010 400 6001 ja kysy miten tavoitettavuus paranee ja asiakastyytyväisyys saadaan nousemaan (24/7)
  2. Ina Finland hoitaa ruuhkissa ylivuodon ja/tai koko puhelinliikenteenne sovitulla tavalla ja yrityksenne arvojen mukaisesti
  3. Voitte keskittyä ydinosaamiseenne

Ulkoistettu vaihdepalvelu muokataan juuri sellaiseksi, kuin te haluatte.

Ina Finland Oy palvelee 24/7

Ulkoistettu vaihdepalvelu parantaa tavoitettavuutta ja asiakastyytyväisyyttä

"Meillä on kato mobiilivaihde eikä sitä voi ulkoistaa". No höpö höpö.

Mobiilivaihde ei poista sitä tosiasiaa, että aina tarvitaan ihminen vastaamaan puheluihin.

On ihan sama onko käytössä mobiilivaihde tai ei minkäänlaista vaihdetta, kun kontaktit ulkoistetaan Inan hoidettavaksi. Puheluiden siirto on tehty helpoksi. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa? Soita 010 400 6001. Kerro meille perustiedot yrityksestänne niin me kerromme miten parhaiten voimme palvella. Vai haluatteko ehkä mieluummin säästää ja hoitaa tulevat kontaktit ihan itse?

Kuka teillä vastaa asiakkaiden tai yrityskontakteihin palavereiden aikana? Entä ne loputtomat puhelinmyyjiltä tulevat soitot? Miltä tuntuu ajatus, että Ina toimisi suodattimena ja Ina Finlandin asiakaspalvelijat vastavat puolestanne ei-ehkä-niin-kiireellisiin puheluihin ja saatte näin aikaa keskittyä työntekoon? Kuka hoitaa kesäloman aikana asiakaspalvelun? Sairasloman ajan olisi tietysti aika kätevä kääntää puhelut sellaiseen asiakaspalveluun, jossa vastataan aina. Vaan onko tuo nyt isokaan juttu, jos ei ehdi jokaiseen puheluun vastaamaan - luultavasti kyse on kuitenkin ihan pienestä kaupasta, joka sujahti kilpailijalle!

Inassa on valmius hoitaa yhteydenotot 24/7. Toisin sanoen aina.

Näennäinen säästö voi tulla kalliiksi.

Help desk palvelut 24/7

Säästä ja ulkoista puhelinvaihde.

Inan henkilökunta auttaa mielellään parantamaan yrityksenne tavoitettavuutta. Vai onko joitakin yhteydenottoja jotka voidaan mielestänne jättää hoitamatta?

Kysy lisää helpdesk -palveluistamme.

 

Ina Finland hoitaa vaihdepalvelut kustannustehokkaasti ja 24/7

Ulkoistettu vaihdepalvelu tuo ajan ja rahan säästöä

Ulkoista vaihdepalvelu - säästät sekä aikaa että rahaa!

Vaihdepalvelun ulkoistaminen on helppoa ja sen saa nopeasti otettua käyttöön. Olipa teillä käytössänne mobiilivaihde tai ei välttämättä omaa vaihdelaitetta ollenkaan - me Inassa saamme yhteydet toimimaan kaikissa tapauksissa ja kaikkien operaattoreiden kanssa. Ota yhteyttä myyntiimme ja kysy lisää!

Suomen Varaosatukku Oy /Vesa-Matti Vartiainen kertoo miten yhteistyö Inan kanssa alkoi.

Case Suomen Varaosatukku:

”Suomen Varaosatukku on henkilö- ja pakettiautojen varaosien tukkukauppaan erikoistunut yritys. Tarjoamme asiakkaillemme ainutlaatuista palvelua kolmella eri tavalla: tavoitettavuudella, teknisellä osaamisella sekä logistiikalla. Tässä tavoitettavuuden kohdalla Ina Finlandin palvelu astuu mukaan kuvioon. Olemme ulkoistaneet oman asiakaspalvelumme kokonaan tavoitettavuuden tehostamiseksi. Tämän lisäksi tarjoamme omille asiakkaillemme mahdollisuuden ostaa meiltä erilaisia palveluita joihin liittyy aina ns. vastauspalvelu jossa Ina Finlandin palvelu on isossa roolissa. Tulee tilanteita jolloin oma suurasiakasmyyntimme on ruuhkautunut ja silloin puhelu kääntyy välittömästi Ina Finlandin mukavalle ja ammattitaitoiselle henkilökunnalle. Saamme tiedon puhelun sisällöstä välittömästi ja otamme yhteyttä asiakkaaseen heti, kun joku meistä vapautuu. Asiakkailtamme on tullut hyvin positiivista palautetta juuri siitä, ettei heidän tarvitse odottaa koskaan.

Alusta alkaen oli selvää, että ulkoistamme ainakin asiakaspalvelun, mutta pienen harkinnan jälkeen päädyimme myös ulkoistamaan suurasiakasmyynnin ylivuodon osalta. Toimimme hyvin hektisellä alalla ja päivittäin puheluiden määrä ajoittuu samoille ajankohdille, jolloin ei vain ole mahdollista itse vastata kaikkiin puheluihin.

Kumppanin valintaprosessissa tuli hyvin nopeasti esille asiat, joilla Ina Finland erottui selkeästi. Näitä oli mm. palvelun aukioloajat, paikallisuus ja laatuvaikutelma. Oli mukava käydä paikan päällä näkemässä missä vastaaminen tapahtuu ja minkälaisia ihmisiä siellä on. Kun sitten teimme valinnan ja palvelun käyttöönotto aloitettiin, oli mahtavaa huomata kuinka ammattimaisesti koko prosessi hoidettiin alusta loppuun. Koemme hyvin tärkeäksi sen, että asiat mitkä sovitaan myös pitää. Yhteistyö on mielestämme lähtenyt liikkeelle jopa paremmin kuin odotimme.

Kaiken kaikkiaan palvelu on hyvin kustannustehokasta ja erittäin hienona asiana pidämme sitä, kun yrityksen ja puheluliikenteen kasvaessa hankkimamme palvelut pystyvät vastaamaan aina tarpeeseen.  Me ajattelemme asian siten, että kun valitsemme liiketoimintamme kumppaneita, niin heidän oltava alansa parhaita. ”

Onko teillä tarvetta lisäkäsille  - tai ainakin lisäkorville ja -suille? Ota yhteyttä, niin katsotaan miten voimme olla avuksi!

myynti@ina.fi
010 400 6001 (vastaamme 24/7)

 

Ina kumppanina

Me Inassa haluamme luoda pysyviä ja pitkäkestoisia kumppanuuksia. Pitkällä yhteistyöllä ammattitaitomme palvella juuri teidän asiakkaitanne paranee ja voimme syventää osaamistamme, nopeuttaa vastausaikaa ja tehostaa palveluamme. Pidämme myös säännöllisesti yhteyttä kumppaneihimme, jotta voimme kehittää palvelua vastaamaan muuttuvia tarpeita. Vuosittaiset asiakastyytyväisyyskyselyt auttavat meitä myös päivitttämään tapaamme toimia.

Ajattelemme, että asiakkaamme ei tarvitse olla asiakaspalvelun tai puhelunvälityspalvelun ammattilainen. Me Inassa voimme omalla ammattitaidollamme auttaa teitä ja helpottaa tietänne kasvuun hoitamalla sen osan asiakaspalvelusta, joka on tarpeen. Näin teille jää aikaa keskittyä omaan ydinosaamiseenne ja liiketoimintanne kehittämiseen.

Inan kumppanina saatte tiimiinne

  1. osaavan ja motivoituneen henkilökunnan
  2. yli 20 vuoden kokemuksen asiakaspalvelusta
  3. halun onnistua ja kehittyä teidän rinnalla
  4. teknisen varmuuden ja kahdennetut verkkoyhteydet
  5. ISO 9001 -laatusertifikaatin takeen työn laadusta

 

Ota yhteyttä!